Encyclopaedia Fennica

Karhunkierros. Osa 2

Edellinen: Karhunkierros. Osa 1

Seuraava: Jyväskylä. Osa 1


Viime postauksessa käsiteltiin Karhunkierroksen yleiskuva ja alkuosuus (Hautajärvi-Oulangan luontokeskus, 28 km). Mutta kaikki parhaat paikat ovat vielä edessä.

1. Näin on pakko jatkaa. Luontokeskuksen sijainti ei ole sattumaa, koska Kiutaköngäs, mielestäni Oulangan kaunein vesiputous, on vain kilometrin päässä. Tällä osuudella on todella paljon päiväretkeilijöitä. Ulkomaalaisiakin on; Oulanka on kansainvälisesti tunnettu paikka.

2. Koski ennen Kiutaköngästä.

3. Tuolla se alkaa.

3. Kiutaköngäs on oikeastaan könkäiden sarja. Joen etelärannalta sitä voi katsoa aivan veden ääreltä, kun taas pohjoisranta on pystysuora kallio.

4. Kallio on väriltään tiilenpunainen, koska se on harvinaista dolomiittia.

5. Kiutaköngäs-nimellä on saamelainen alkuperä; giuuhta tarkoitti kanjonia ja keävgnis isoa vesiputousta. Toisaalta itse Oulanka-nimi on hämäläismurteinen; oula tarkoittaa tulvivaa (Oulujoen ja Oulun nimillä on sama sanavartalo).

6. Kuitäköngäs videolla.

7. Kiutaköngäs on Oulankajoen viimeinen merkittävä koski, ainakin Suomen puolella. Koko loppumatkaa se virtaa tyynenä ja meanderoi paljon, paikoin valtavien hiekkatörmien välillä.

8. Joessa näkyy usein särkkiä.

9. Jossakin täällä joen toisella puolella siihen virtaa Putaanoja, jolla on pieni mutta hyvin kaunis vesiputous, Putaanköngäs. Merkittyä tai edes merkitsemätöntä polkua sinne ei ole, vaan putoukselle täytyy patikoida muutama kilometri lähimmältä metsätieltä vaikeakulkuisen metsän läpi. En kokeillut itse, mutta reittiohjeet löytyvät Suomen Vesiputokset-sivulta.

10. Yöpymispaikka on Merenojan tulentekopaikka. 16 km kävelty.

11. Seuraavana päivänä heti Merenojalta lähtiessäni näin neidonkengän kukkia polun varrella. Tämä on harvinainen kämmekkälaji, joka on myös Oulangan kansallispuiston tunnus. Kukka on sen verran erikoinen, että sen huomaa helposti.

12. Ja nyt ollaan vyörytörmien valtakunnassa. Taas kerran Suomen olosuhteissa hyvin harvinainen näky (löytyy myös ainakin Oulujärven rannoilta). Muutamaa kymmentä metriä kohoavat törmät ovat silkkaa hiekkaa.

13.

14. Oulankajoki on suosittu melontakohde, ja ihan syystä.

15.

16. Suuri meanderi Ansakämpän autiotuvan kohdalla. Itse autiotupa on alhaalla, pääpolulta se ei näy.

17. Oulankajoella on myös muutama juolua (uopa paikallisella murteella) eli joesta kokonaan irronnut mutka, josta tuli makkaramainen lampi. Juolujen törmät ovat kuitenkin metsistyneet, ja polulta ne näkyvät huonosti.

18. Tämän meanderin kohdalla käännytään joelta etelään. Hyvästi, Oulankajoki! Nyt pitää ylittää metsiä ja pieniä vaaroja Oulankajoen ja Kitkajoen laaksojen välillä. Pian alkaa nousu, noin 160 metriltä 300 metrin korkeuteen, onneksi pääosin ei kovin jyrkkä.

19. Kulmakkopuron tulentekopaikka on hyvä taukopaikka nousun jälkeen. Itse puro on hyvin kiinnostava kohde, koska puron uomassa näkyvät yhä epäonnistuneen uiton jäljet. Tukit uitettiin aikanaan myös tällaisissa pienissä puroissa; tämä oli mahdollista vain tilapäisten patojen avulla kevättulvien aikana. Kuten jo mainitsin, 1900-luvun alussa tällä seudulla oli jonkin verran savottoja ja uittoa Venäjän puolelle, mutta tässä purossa tukit jäivät jumiin uomaan, puron kuivuuden takia. Ja siellä ne ovat vieläkin, eivätkä ne ole edes lahonneet paljoa.

20. Myöhemmin 1930-luvulla osa tukeista nostettiin purosta, sahattiin paikan päällä ja kuljettiin pois kuorma-autoilla, jonkin ruotsalaisen metsäyhtiön toimesta.

21. Loiva metsäinen Kulmakkovaara on ylitetty, ja nyt ollaan aivan puolimatkassa Hautajärven ja Rukan välillä.

22. Tauko Kulmakkojärven rannalla, Jussinkämpän autiotuvan vieressä.

23. Monien Oulangan autiotupien ominaisuus on se, että kaasuliesi sijaitsee itse tuvan ulkopuolella.

24. Kaunis pikkusuo polun varrella.

25. Karhunkierroksen itäisin piste on jossakin täällä. Venäjän rajalle on 6 km linnuntietä.

26. Kilometrin mittainen osuus ennen Ylikotaa on hiljattain linjattu uudelleen; kartoissa näkyy yleensä vain vanha polku. Koko uusi osuus on sorastettu, mikä ei tosin ole niin hyvä asia, koska polku kulkee paikoin jyrkästi alamäkeen, ja irtonainen sora jalkojen alla voi olla jopa vaarallista.

27. Täällä on mahdollista poiketa pääpolulta, ja lyhyen nerkitsemättömän polun jälkeen nähdä nimetön Saaripuron vesiputous.

28. Tällä alueella tapasin myös muutaman poron. Oulangassa niitä on paljon, mutta kuten yleensä ne välttävät vieraita ihmisiä.

29. Ylikodan kohdalla yövyin kolmantena yönä. 16 km lisää kävelty. Täällä saavutaan Kitkajoen rannalle; joessa on täällä pieni suvanto ja rannoilla on tulvaniittyjä. Kitkajoki on toinen Oulangan suuri joki; se virtaa Oulankajokeen vain pari kilometriä ennen rajaa. Luonteeltaan Kitkajoki ja Oulankajoki ovat huomattavasti erilaisia. Oulankajoki on tyyni (könkäitä lukuun ottamatta) ja meanderoi ja tulvii paljon, kun taas Kitkajoki kansallispuiston alueella on lähes yhtenäinen koski. Se ei mutkittele niin paljon, eikä tulvi niin pahoin, kuin Oulankajoki; toisin kuin lähes järvetön Oulankajoki, Kitkajoki saa alkunsa Yli- ja Ali-Kitkasta, jotka ovat suuret järvet Posion kirkonkylän ja Riisituntureiden lähellä (järvien puute on pääsyy, miksi jotkut joet tulvivat paljon muita enemmän).

Ylikodalla hyttyset hyökkäsivät ensimmäistä kertaa; tällä rannalla niitä oli heti valtava määrä. Onneksi teltassa ne eivät häiritse, mutta käymäläkäynnit eivät todella miellyttäneet. Seuraavina päivinä hyttysiä oli jo jonkin verran kaikkialla, mutta Ylikota oli silti pahin paikka tässä suhteessa.

30. Neljäs päivä alkaa. Ylikodalta kävellään Kitjakoen ylävirtaan, paikoin tulvaniittyjen läpi ja paikoin aivan joen äärellä.

31. Heti Ylikodan jälkeen on kaksi laavua lisää, mutta sitten on pitkähkö osuus ilman yöpymismahdollisuuksia.

32. Kitkajoki virtaa jyrkkien kallioiden läpi. Paras näkymä Kitkajoelle tietääkseni avautuu Pähkänänkallion päältä, mutta virallista polkua sinne ei ole, ja kyltti kieltää liikkumista siellä polkujen ulkopuolella 1.4.-15.8. Tämä on uusi rajoitus, joka on säädetty tästä vuodesta lähtien.

33.

34.

35.

36. Toisin kun monet muut Pohjois-Suomen joet, Kitkajoki ja Oulankajoki (ja valtaosa niiden sivujoista) ovat säilyneet vesivoiman rakentamiselta. Kampanja jokien puolesta 1950-60-luvulla, ns. Kuusamon koskisota, Reino Rinteen (paikallisen kirjailijan ja lehtimiehen) johdolla, onnistui lopulta. Jos vesivoimalat olisi rakennettu tänne, kaikki merkittävät könkäät tuhoutuisivat, ja valtaosa Oulangan lumoa olisi menetetty ikiajoiksi. Lopulta vuonna 1987 kaikki Suomen merkittävät jäljellä olevat vapaiden koskien alueet suojeltiin koskiensuojelulailla.

37. Taas metsäosuus.

38. Puro Harrisuvannon kohdalla. Täällä Karhunkierros liittyy Pieneen Karhunkierrokseen, joka on Juuman kylän alkava 12 km pituinen rengasreitti. Pieni Karhunkierros on ehdottomasti koko Suomen parhaimpia päiväreittejä; suhteellisen pienellä matkalla voi nähdä kaikki Oulangalle tyypilliset paikat: koskia, könkäitä, kanjoneja ja riippusiltoja. Reitti on erittäin suosittu; kävin siellä vuonna 2018 ruska-aikana, ja pysäköintialueet Juumassa olivat tupaten täynnä (onneksi tienvarsipysäköinti siellä on sallittu). Jos viettää vain yhden päivän Oulangan seudulla, on ehdottomasti mentävää ainakin Pienelle Karhunkierrokselle (ja Kiutakönkäälle, jos mahdollista).

39. Takaisin Kitkajoelle, Harrisuvannolle. Täällä on laavu ja suuri taukokatos. Yöpyminen on mahdollista, mutta tilaa on rajoitetusti.

40. Kitkajoen toiselle rannalle. Tämä on viimeinen riippusilta.

41. Kävellään taas kanjonin reunalla. Joki kuuluu, mutta aluksi näkyy huonosti. Ei hätää, parempia näköalapaikkoja löytyvät pian.

42.

43.

44.

45. Joen keskellä on Kalliosaari, ei aivan raukki muuta silti kaunis pikkuinen kallio.

46. Jyrävä on Karhunkierroksen viimeinen köngäs, ei valtavan korkea mutta hyvin voimakas.

47.

48.

49. Vastarannalla on Siilastuvan autiotupa. Alun perin tupa rakennettiin kenraali Hjalmar Siilasvuon (Suomussalmen ja Raatteen tien sankarikomentajan) kalamajaksi.

50. Viimeinen koski reitillä on Aallokkokoski, yhtenäinen koski muutaman sadan metrin matkalla.

51. Ja sitten käännytään taas joelta kohti etelää. Pieni Karhunkierros jatkuu Kitkajoen rannalla (ja sillä on vielä pari nähtävyyttä, jotka eivät kuulu varsinaiseen Karhunkierroksen reittiin), mutta varsinainen Karhunkierros poistuu nyt kansallispuiston alueelta.

52. Muutos on äkillinen; ei enää jokia ja kanjoneja, vaan tasaista talousmetsä hakkuualueineen ja metsäteineen. Tämä 7 km pituinen osuus on koko reitistä tylsin.

53. Mutta ainakin eteneminen on helppoa. Taakse jää Puurosuon laavu.

54.

55. Viimeinen yöpymispaikka on Porontimajoen autiotuvan telttailualue. 18 km taakse, vaelluksen pisin päivämatka.

56. Tupia on kaksi, molemmat varsin pienet. Alkuperäinen tupa on oikeasti vesimylly, rakennettu aivan pikkujoen kosken päälle. Toinen tupa on rakennettu jo tarkoituksellisesti retkeilijöitä varten.

57. Vuosia sitten en voinut nukkua teltassa lainkaan, mutta nykyään nukun luonnossa yllättävän hyvin. Viimeisenä päivänä ei tarvitse enää säästää voimia, kun auto, hotelli suihkuineen ja sänkyineen, ja ruoka odottavat jo illalla. No, lähdetään.

58. Porontimajoki.

59. Porontimäjoki virtaa tähän Myllylampeen, ja siitä Porontimaan, joka on keskikokoinen järvi. Jos poikkea täältä Porontiman rannalle, sieltä löytyvät kanjonimaisia rantakallioita. Mutta minua huoletti Vattuvaara, joka on päivän ensimmäinen vaara, melkein heti Porontimajoelta lähtiessä.

60. Portaat Vattuvaaralle. Tämä pieni mutta jyrkkä vaara kohoaa noin 60 m autiotuvan korkeammalle.

61. Mutta hyviä näkymiä vaaran huipulta ei juurikaan ole. Tämä on Porontima.

62. Osuus Porontimajoen ja Konttaisen välillä on myös tylsähkö, paria vaarojen huippua lukuun ottamatta. Tämä on Iso Kuikkalampi, lähimmältä metsätieltä kuvattuna.

63. Iso Kuikkalammen laavun jälkeen on loiva nousu Iso Kumpuvaaralle.

64.

65. Vaaran huippu on noin 410 m merenpinnan yläpuolella. Tällä korkeudella puusto on jo harvaa, ja etelässä näkyvät seuraavat vaarat. Oikealla on Konttainen, vasemmalla on Valtavaara, ja taustalla kurkistaa Rukatunturi hiihtohisseineen.

66. Muuten maisema näyttää suhteellisen tasaiselta. Vasemmalla on Ala-Kitkan järvi.

67. Ylitetään pikkuinen Mossorinvaara. Taustalla on juuri ylitetty Iso Kumpuvaara.

68. Konttainen on pieni mutta hyvin jyrkkä vaara, 433 m merenpinnan ja noin 100 m ympäröivän maaston yläpuolella.

69. Tästä alkaa Valtavaaran luonnonsuojelualue. Valtavaara ja Konttainen ovat siis myös säilyneet suhteellisen luonnontilaisina; ei enää metsäteitä tms.

70. Vaativan nousun, pääosin jyrkkiä portaita pitkin, jälkeen näkymät Konttaisen huipulta ovat vieläkin Iso Kumpuvaaraa parempia. Taustalla näkyy Porontima, sen takana aivan kuvan keskellä on Vattuvaara.

71.

72. Seuraavana on Valtavaara. Tämä vaara on noin 4 km pitkä, ja sen huippualueellakin on muutama jyrkkä nousu ja lasku. Vaaran korkein kohta on 492 m merenpinnan yläpuolella, mikä tarkoittaa, että se on Suomen korkein vaara/vuori Lapin ulkopuolella.

73. Konttaisen ja Valtavaaran välillä on päällystetty tie ja pysäköintialue. Molemmat vaarat ovat päiväretkikohteet Rukan lähellä (reitit ovat Konttaisen kuhaus, 2 km, ja Valtavaaran huiputus, 5.7 km).

74. Heti tien toisella puolella nousu Valtavaaralle alkaa.

75. Konttainen näkyy takana. Vain itärinteet Konttaisella ja Valtavaaralla ovat loivia; vaarat ovat jäätikön kuluttamia, ja täällä jäätikkö aikanaan liikkui itään.

76. Kaikki nämä nousut rinkka selässä ovat raskaita, mutta ei hätää, on vain muutama kilometri jäljellä. Valtavaaran ylängöllä on muutama taukopaikka; ensimmäinen on Suolammen laavu, tämän lammen rannalla.

77. Jotkut nousut ja laskut Valtavaaralla ovat niin jyrkkiä, että ne ovat varustettu tällaisilla köysillä.

78.

79. Valtavaaran huippu on jo vähän tunturimainen. Samanlainen paikka on Riisitunturi, noin 30 km länteen, joka nimestään huolimatta ei olekaan oikea tunturi.

80.

81. Aivan huipulla on pieni Valtavaaran päivätupa, joka on entinen palovartijan tupa. Tällaisia tupia olivat yleisiä pohjoisessa, ja moni toimii nyt päivätupina tai autiotupina.

82. Ja siinä se on.

83.

84. Vuosselijärvi ja Rukajärvi etelässä.

85. Nyt alkaa lasku, mutta tässä ei vieläkään ole kaikki. Viimeinen vaara on Rukatunturin sivuhuippu, hyppyrimäki, kuvan keskellä.

86. Soiden takana on Valtavaaranlampi, joka on Karhunkierroksen viimeinen taukopaikka.

87. Siellä on uusi iso taukokatos.

88. Reitti Valtavaaranlammelta alas on myös hiljattain siirretty, mutta joka tapauksessa se johtaa tälle suurelle pysäköintialueelle. Tämä on jo Rukan kylää, mutta me olemme Rukatunturin väärällä puolella. Siksi edessä on viimeinen nousu.

89. Ja viimeinen kilometri!

90. Nousu on jyrkkä ja 100 m korkea, mutta polku on sorastettu, ja lopulta osuus voisi olla huonompi.

91. Hiihtohissit ja rinteet ovat lähellä, mutta polku kulkee metsäpalstan läpi.

92.

93. Viimeinen näkymä Valtavaaralle ja Konttaiselle.

94. Ja viimeinen lasku…

95. Ja yhtäkkiä Rukan kylä tulee näkyviin.

96. Maali! Se on siinä. Koko Karhunkierros on kävelty. 16 km viimeisenä päivänä.

97. Nyt vain pitää kävellä kylän läpi autolle…

98. Ja voi lopulta heittää rinkan takakonttiin.

Kaksi seuraavaa yötä vietin Hotel Kuusanka-hotellissa Kuusamon keskustassa (noin 25 km täältä Rukalta etelään). Luonnollisesti en tehnyt siellä paljon, lepopäivä oli todella tarpeen. Ennen lähtöä kotiin vain kävelin vähän Kuusamon keskustan ympäri, ja sitten oli 700 km matka Tampereelle.

No, yksi vaellus lisää on nyt tehty. En tiedä, aionko vielä yrittää uudelleen tänä vuonna. Kevo ja Lemmenjoki olisivat nyt kiinnostavia kohteita; myös Halti, mutta en ole varma, pystynkö siihen. Katsotaan vielä. Mutta Oulangan kanjonit tulen muistamaan pitkään.

Julkaistu: