Encyclopaedia Fennica

Muotkavaara. Se toinen kolmen valtakunnan rajapyykki

Edellinen: Nokia

Seuraava: Bothnian Bay National Park


Kolmen valtakunnan rajapyykki Suomen, Ruotsin ja Norjan rajalla on suhteelisen tunnettu ainakin retkeilijöille. Reitti Kilpisjärveltä rajapyykille, 12 km pitkä ja upeiden Käsivarren maisemien keskellä, on ehkä eniten vierailtu osa kansainvälisestä Kalottireitistä, joka on 800 km polku Norjan Koutokeinosta Ruotsin Kvikkjokkiin. Rajapyykin lähellä on autiotupa ja varaustupa, eikä tarvitse edes kävellä sinne ja takaisin, koska reittivene Kilpisjärven kylästä rajapyykille kulkee kesäisin. Kirjoitin siitä vuosia sitten (englanniksi).

Mutta Suomessa on toinenkin kolmen valtakunnan rajapyykki, Suomen, Venäjän ja Norjan rajapisteessä. Sen suomenkielinen nimi on Muotkavaara, sama venäjäksi (Муоткаваара), ja Krokfjellet norjaksi. Tuo metsäinen vaara ei ole kovin korkea, eikä sieltä juuri näy kiinnostavia maisemia. Mutta rajapyykki se on, ja minä olin suunnittelut käydä siellä jo jonkin aikaa.

Muotkavaaran sijanti
Muotkavaaran sijanti

Muotkavaaran ominaisuus on se, että vaikka itse paikassa voi käydä, rajapyykin ympäri ei silti voi kävellä, koska rajan ylittäminen Venäjälle on kielletty. Venäjän ollessa Schengenin alueen ulkopuolella sen raja voi ylittää vain virallisissa rajanylityspaikoissa. Eikä Suomessa normaalisti voi edes lähestyä Venäjän rajaa. Pääsy 0.5-2 km leveälle rajavyöhykkeelle on kielletty ilman rajavartiolaitoksen lupaa. Matkailua varten on vain kaksi poikkeusta: Muotkavaara ja Ilomantsin Virmajärvi (eli Suomen ja koko EU:n itäisin piste).

Muotkavaaran Suomen puolelta löytyy joitakin Suomen syrjäisimmistä alueista. Inarijärvi, Suomen kolmannes suurin järvi, alkaa 10-20 km päästä rajalta ja sen ja rajan välillä on vain erämaata. Suurin osa erämaata kuuluu Vätsärin erämaa-alueeseen. Vätsäri on erittäin vaikeakulkuinen alue, jossa ei myöskään ole suurtuntureita tai muita merkittäviä luonnonnähtävyyksiä. Vätsärissä on vain yksi merkitty retkeilyreitti (Piilolan polku), joka kulkee kaukana Muotkavaaralta. Siten teoriassa on mahdollista lähestyä Muotkavaaraa Suomen puolelta, mutta minä en tiedä yhdestäkään yrityksestä.

Venäjän puolella on, kuten kaikkialla rajan lähellä, laaja rajavyöhyke, johon pääsy on kielletty. Alue Muotkavaaran lähellä Venäjän puolella on itse asiassa Jäniskosken–Niskakosken alue, jonka Suomi myi Neuvostoliitolle vuonna 1947, sen Paatsjoen vesivoimavarojen vuoksi. 176 km² alue oli syrjäinen ja asumaton, ja myynti oli helppo toteuttaa. Tuo oli historian viimeisin rajamuutos Suomessa. Nykyään alueella toimii kolme vesivoimalaa (Kaitakoski, Jäniskoski ja Rajakoski), ja Rajakosken voimalan lähellä on pieni samanniminen voimalatyöntekijöiden taajama. Käyminen Muotkavaaralla Venäjän puolelta vaatisi sekä rajavartiolaitoksen luvan, että luvan Rajakosken vesivoimalan padon ylittämiseen. Minulla ei ole aavistustakaan, onko tämä lainkaan mahdollista.

(On kuitenkin yksi poikkeus: Ystävyyshiihto, joka kulkee Rajakoskelta Muotkavaaran ympäri Venäjän, Norjan ja Suomen alueella. Hiihto järjestetään keväisin ja venäläisille pääsy siihen ei näytä kovin vaikealta. Venäjänkieliset sivustot kertovat, että tuo hiihto on kansainvälinen tapahtuma, mutta löysin vain muutama maininta siitä suomeksi.)

Siten käytännössä ainoa reitti matkailijoille on Norjan puolelta. Se vaatii paljon ajamista ja 5 km patikointia (yhteen suuntaan), mutta muuten on suhteelisen helppoa.

Minä kävin Muotkavaaralla syyskuussa 2020. Koronavuodesta huolimatta matkustaminen kotimaassa ja Pohjoismaissa toimi lähes normaalisti tuona aikana. Vietin kolmen viikon loman lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta olin myös Pohjois-Norjassa muutaman päivän. Muotkavaara oli minun ensimmäinen matkakohteeni siellä.

1. Matkamme alkaa Suomesta, Inarin kirkonkylästä. Noin 25 km nelostietä pohjoiseen käännymme kohti koillista, tielle 92. Tämä tie kulkee Inarijärven pohjoisrannalla, Sevettijärven ja Näätämön kylien läpi. Kantatien asema on tälle tielle melko uusi; ennen 2016 tämä oli seututie 971. Toinen kieli kyltissä on koltansaamea.

2. Sevettijärvi eli Čeʹvetjäuʹrr on nykyään suurin kolttasaamelaisten kylä Suomessa. Alun perin kolttasaamelaiset asuivat Petsamon alueella. Kun Petsamo luovutettiin vuonna 1944, kolttasaamelaiset evakuoitiin, kuten kaikki luovutettujen alueiden asukkaat. Uudeksi asuinpaikaksi valittiin Inarijärven sekä pohjoinen, että eteläinen ranta. Näin Sevettijärven, Nellimin ja Keväjärven kylät syntyivät.

Kolttasaamelaisten elämäntapa kuitenkin vaurioutui peruuttamattomasti. Porot jäivät uuden rajan taakse, uudet talot ja tilat olivat liian pieniä. Sevettijärven tien rakentaminen 1970-luvulla toi lisää ei-toivuttuja muutoksia. Hyvä artikkeli kolttasaamelaisten nykyisestä asemasta on esimerkiksi Sevettijärventien miehet Uusi Inarissa.

Wikipedian mukaan Sevettijärvellä asuu noin 350 ihmista. Kylässä on koulu, kauppa, baari ja ortodoksinen kirkko (kolttasaamelaiset ovat ortodokseja). On myös kolttamuseo perinteisine rakennuksineen. Kolttasaamelaiset ovat erittäin kiinnostava pieni kansa, ja heihin ja heidän kyliinsä kannattaa tutustua tiiviimmin joku toinen kerta. Nyt jatkamme Norjaan.

3. Jänisjärvi, yksi järvistä tien varrella. Vaikka tämä alue on pääasiassa matala ja suurtunturit puuttuvat, luonnossa on silti vahvoja Ylä-Lapin piirteitä.

4. Näätämön rajakylä on jo osa perinteistä Koltanmaata, mutta nykyään pääelinkeino on rajakauppa.

5. Nyt olemme Norjassa! Rauhallisesta koronatilanteesta huolimatta rajatarkastus vielä toimi Norjan rajalla. Suomeen päästettiin kansalaisia, pysyvästi asuvia ulkomaalaisia (kuten minä) ja henkilöitä työmatkoilla tms. Minä en ollut täysin varma, että minut päästetään Norjaan, muttä kun saavuin rajalle, kävi ilmi, että rajatarkastus oli yksisuuntaista ja Norjaan voisi tulla kuka tahansa.

6. Skoltefossen-koski tienristeyksessä. Sieltä jatkamme E6-tietä Kirkkoniemen (Kirkenesin) suuntaan, paikoin aivan vuonon varrella, mutta muutama kilometri ennen Kirkkoniemeä käännymme kohti etelää. Sitten on noin 100 km matka Pasvikdalen-laaksoa pitkin.

7. Pasvikdalen käytännössä voisi kutsua Lapin sormeksi Norjassa. Luonto siellä on lähes identtistä Suomen Lapin kanssa, ja Norjalle tyypilliset vuoret tai suurtunturit puuttuvat kokonaan. Se on muun muassa ainoa Norjan alue, jossa on merkittävä karhukanta.

Vain yksi tie kulkee Pasvikdalenia pitkin, Paatsjoen rajajoen lähellä. Kylät ovat varsin pieniä, ja Kirkkoniemen etääntyessä tien laatu on pian suorastaan surkea. Onko tämä Norjan huonoin tie? Itse asiassa saattaa pitää paikkansa, joidenkin norjalaisten lehtien mukaan. Tilanne on mielenkiintoinen; kävin Pasvikdalenissa vuonna 2016 (vaikkei aivan Muotkavaaraan asti) ja tuolloin tie oli jo samassa kunnossa. Monilla teillä Norjan vuorilla päällyste on paljon parempi huonommista keleistä huolimatta.

8. Varsinainen Pasvikdalenin tie loppuu Nyrudin kylään, muttä sieltä on vielä 17 km matka soratietä. Soratie on rakennettu rajavartijoiden mönkijöitä varten, ja on samoin varsin huonossa kunnossa (vaikka nelivetoa ei tarvitse). Jos pitkät ja huonot tieyhteykset pelottavat, en suosittelisi Muotkavaaraa matkakohteeksi.

9. Onneksi Dusteriani tälläiset tiet eivät haittaa. Pysäköintialueelta laavuineen alkaa 5 km pituinen retkeilyreitti.

10. Suuri osa ylemmästä Pasvikdalenista kuuluu Øvre-Pasvikin (Ylä-Paatsjoen) kansallispuistoon. Norjan kansallispuistot ovat luonteeltaan erilaisia kuin kansallispuistot Suomessa. Norjassa ne ovat lähinnä erämaa-alueita, joissa on suhteellisen vähän merkittyjä reittejä.

Muotkavaaran alue ja polku ovat kansallispuiston ulkopuolella. Piilolan polku on ainoa merkitty retkeilyreitti kansallispuistossa. 35 km pituinen reitti on kansainvälinen, eli se alkaa Suomesta Vätsärin erämaa-alueella ja päättyy Norjaan. Reitillä on muutama laavu ja autiotupa, mutta ylipäänsä sitä käytetään hyvin harvoin.

11. Mennään metsään!

12. Suuri osa reitistä kulkee kuitenkin pitkospuita soiden läpi. Viimeistä kilometriä lukuun ottamatta reitti on tosiaan rajavartijoiden mönkijöiden kulku-ura, siksi pitkospuut kulkevat tuplattuna.

13. Rajavartioiden tornit.

14. Pitkospuut ovat paikoin painautuneet veden alle. Ilman kumisaappaita (joita minulla ei ollut) reitti ei ole kovin mukava.

15.

16. Reitti kulkee Norjan ja Venäjän välistä rajaa pitkin, ja joskus itse raja näkyy. Toisin kuin Suomessa, Norjassa Venäjän rajalla ei ole mitään rajavyöhykettä, mikä tuntuu varsin oudolta. Poroaitaa on, mutta periatteessä sen voi ylittää ja kävellä aivan rajalle asti. Itse rajan ylittäminen on toki ehdottomasti kielletty. Rajaa valvotaan jatkuvasti kameroilla ja todennäköisesti muilla laitteilla.

17. Mönkijän kääntöpaikka.

18. Viimeinen kilometri. Nousemme Muotkavaaralle. Rajapyykki ei tosin ole edes vaaran huipulla.

19.

20. Ja se on siinä! Rajapyykin kiertäminen Venäjän sektorin läpi on tietenkin kielletty, mutta Suomenkaan puolelle ei voi kävellä enempää kuin 10-20 metriä, koska Suomen rajavyöhyke alkaa sieltä. Norjan puolella on laavu, jossa oli kaksi norjalaista rajavartijaa, jotka olivat keittämässä jotain nuotiolla. He olivat aika ystävällisiä, mutta varoittivat, että kuvaaminen Norjan ja Venäjän rajaviivaa pitkin onkin kielletty. Rajapyykin aluetta valvotaan myös kameralla.

21. Suomen ja Venäjän raja.

22. Laatikossa puussa oli vieraskirja. Asuin tuolloin Espoossa.

23. No, nyt mennään takaisin. Rajapyykki ei ehkä ole niin pitkän ja rasittavan matkan arvoinen, mutta minä toki nautin siitä. Olen ylipäänsä kiinnostunut kaikenlaisista rajoista ja rajapyykeistä.

24. Paluumatkalla sää parani merkittävästi.

25. Kun saavuin autolle, kokeilin vielä yhtä asiaa: ajoin metsäteitä Paatsjoen rannalle. Toivoin, että rannalta näkyisi yksi vesivoimaloista, mutta turhaan; voimalan melu kuitenkin kuului. Ehkä joltain muulta paikalta se myös näkyisi.

26. Joka tapauksessa Paatsjoki on mahtava joki.

27. Nyt takaisin huonoa soratietä...

28. ...ja yhtä huonoa maantietä.

29. Paatsjoki Pasvikdalenin tieltä nähtynä. Matka Inarista Muotkavaaralle ja sitten Kirkkoniemelle kesti koko päivän. Seuraavaksi suunnitelmissa oli itse Kirkkoniemi ja Bøkfjordin majakka, mutta se on jo toinen tarina.


Julkaistu:

lexander Ulyanov CC BY-ND